maanantai 28. joulukuuta 2015


Toivo muuttuu todeksi tekojen kautta
Kävin maassa, jossa todellisuuden ja mahdollisuuksien välinen kuilu käyttää lähes ylittämättömältä. Maa on Liberia Länsi-Afrikassa. Olin siellä tutustumassa Naisten Pankin tukemiin hankkeisiin. Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto kehitysmaiden tukemiseksi. Se on myös aktiivinen vapaaehtoisyhteisö. Naisten Pankki tukee erityisesti naisten koulutusta ja pienyrittäjyyttä.

Todellisuus ja mahdollisuudet
Maa näyttää viljavalta ja rehevältä. Sademetsiä on paljon, sadekaudella ilmasto on lämmin ja kostea. Kuitenkin viljeltyä maata on vain vähän ja maa on hyvin riippuvainen ulkomaisista elintarvikkeista. Kumipuita ja palmuöljyä viljellään, mutta elintarvikkeita vain vähän. Kassavaa, banaaneja ja riisiä toki kasvatetaan, mutta merkittäviä viljelmiä on harvassa, edes kotitarveviljelyä ei ole näyttänyt olevan. Eivätkö liberialaiset osaa viljellä?


Monrovia sijaitsee rannikolla. Hiekkarantaa oli lähes silmänkantamattomiin. Rannat ovat autioita ja tyhjiä. Turisteja ei ole, vaikka ympäristö näyttää paratiisilta. Miksi kukaan ei investoi matkailuun?
Merellä ei näy laivoja eikä veneitä. Liberian lipun alla kulkee maailman laivoja, mutta miten se hyödyttää Liberiaa? Kalaa on tarjolla, mutta se on Libanonissa pyydystettyä ja pakastettua. Eikö meressä tällä kohdalla ole kalaa ja katkarapuja? Eivätkö liberialaiset osaa kalastaa? Kuka opettaisi heidät kalastamaan?


Liberia on periaatteessa demokratia ja sen presidentti Ellen Johnson Shirley on maansan ja koko Afrikan ensimmäinen naispresidentti. Kuulostaa hyvältä ja kuitenkin moni on häneen pettynyt. Hallituksen jäsenistä lähes kaikki asuvat Amerikassa. Miksi ihmeessä? Näinkö he sitoutuvat oman maansa kehittämiseen? Maa on maailman korruptoituneempien maiden joukossa.  Välittääkö kukaan tavallisen liberialaisen elämästä?

Maan perustivat Amerikasta vapautuneet orjat ja maa itsenäistyi 1847. Hallitseva ja omistava yläluokka on hyvin pieni ja kuilu Amerikassa koulutetun yläluokan ja tavallisen kansan välillä on syvä. Lukutaidottomuus on yleistä. Kävin vierailulla liberialaisessa koulussa Bensonvillessä. Oppilaita oli 600, opettajia 9. Luokat olivat täynnä, opetusvälineitä ei juuri näkynyt. Mitä tällaisessa koulussa voi oppia?
Liberian väkiluku on noin neljä miljoonaa. Eikö näin pienen maan asioita voisi saada kuntoon? Liberian lähihistorian todellisuutta ovat kaksi sisällissotaa (1989–1996) ja (1999–2003). Sisällissodat tuhosivat lähes kaiken infrastruktuurin. Edes koko pääkaupungissa ei ole toimivaa sähkö- ja viemäriverkkoa.  Jos haluaa olla varma sähkön saannista, pitää hankkia generaattori. Rankkasateella kadut ovat vettä täynnä. Sotien jälkiä ihmisten mielessä on vaikea edes kuvitella. Ebola-viruksen  pysäyttäminen vuosina 2014-2015 tällaisessa maassa on mielestäni ihme.


Maalla on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia ja hyödyntämättömiä resursseja. Yksi tällainen on inhimillinen pääoma. Liberian miehet ja naiset varmasti osaisivat ratkaista ongelmat, jos he saisivat koulutusta ja vaikutusmahdollisuuksia. Todellisuuden ja mahdollisuuksien välinen kuilu melkein itkettää. Missä ovat ne ihmiset, jotka välittävät ja haluavat saada muutoksen aikaan?
Mahdollisuudet todellisiksi

Maassa on ulkomaisia avustusjärjestöjä ja pääsin tutustumaan Kirkon Ulkomaanavun toimintaan, sillä Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto. Kirkon Ulkomaanapu tukee erityisesti ruokaturvaan, koulutukseen ja naisten oikeuksiin liittyviä hankkeita. Arvostan ihmisiä, jotka tekevät työtä vaativissa olosuhteissa, yhä uudelleen kärsivällisesti opettavat paikallisia kumppaneita tekemään työtä ja löytämään ratkaisuja arkisiin ongelmiin. Työssä pitää osata kannustaa, pitää olla positiivinen ja optimisti. Kirkon Ulkomaanavun Jussi Laurikainen ja Leena Lindqvist tekevät työtään vahvalla ammattitaidolla ja suurella sydämellä.

Kirkon Ulkomaanavulla on myös paikallisia työntekijöitä. Mieleeni jäi erityisesti Rufus Siafa, joka ylpeänä esitteli nuorten naisten ammattikoulutusta Buchanan teknillisessä koulussa (LOIC Buchanan Satellite). Tuossa oppilaitoksessa opiskelee 20 nuorta naista Naisten Pankin tuella. Moni heistä on yksinhuoltaja ja on koulun myötä saanut uuden alun mahdollisuuden. Naisista tulee hitsareita, mekaanikkoja, sähköasentajia, autonkorjaajia ja maatalousalan ammattilaisia. Koulutus kestää vuoden ja se sisältää 3 kk harjoittelua. Rufus korosti tytöille, kuinka silloin kun heillä on oma ammatti, heidän ei tarvitse olla miehistä riippuvaisia. Hänen mukaansa on tärkeää, että naiset osallistuvat myös yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Rufusta ja nuorta energistä naisjoukkoa tavatessa saattoi nähdä Liberian paremman tulevaisuuden.
 
Emmanuel Sandi on myös Kirkon Ulkomaanavun paikallinen työntekijä. Hän puhui liberialaisille naisille Zardun Äitikerhon kerhotalon avajaisissa. Äitikerhot ovat juuri niitä, joihin Naisten Pankin tuki kohdistuu. Äitikerhoissa naiset saavat koulutusta esimerkiksi leipomisessa, ompelussa, saippuan valmistuksessa. Äitikerhoilla on myös lukutaitoluokkia. Tärkeää on myös ihmisoikeuskoulutus ja naisten oikeuksien tiedostaminen sekä vertaistuki ja yhteisöllisyys. Emmanuelle rohkaisi äitejä tuomaan mukaan myös heidät, joiden asema yhteisössä on kaikkein vaikein. Hän kehotti lähettämään lapset kouluun. Hän näki naisten mahdollisuudet – mutta paikalisena hän näki myös sen, miten esteet voidaan voittaa.


Yksi Kirkon Ulkomaanavun kumppanuusjärjestöistä on PNO, Project New Outlook. Sen johtaja Beatrice Tgba Wuo on vahvasti ja innostuneesti sitoutunut työhönsä Liberian naisten hyväksi. Hän esitteli viljelypalstaa, jossa paikalliset naiset opettelevat kasvien viljelemistä. Opetus lähtee aivan perusteista: rivit suoraan ja rikkaruohot pois. Viljelypalstalla opeteltiin myös taimien kasvattamista siemenistä. PNO on Kirkon Ulkomaanavun kumppanuusjärjestö myös kanaloiden perustamisessa. Noin 95% Liberiassa käytetyistä kananmunista tuodaan ulkomailta. Naisten Pankki tukee Liberian omaa kananmunantuotantoa tukemalla pienkanaloiden perustamista. Kanojen hoitoa on opeteltu aivan alusta alkaen; säännöllinen ruokinta, puhdasta vettä ja suojaa. Tapasin kanaloistaan ylpeitä liberialaisia naisia. Beatrice Tgba Wuo yllätti määrätietoisuudellaan, päättäväisyydellään ja sitkeydellään – ja tyylikkyydellään.
 
W. Winifred Deline on Forum on Africa Female Educationalists -järjestön maajohtaja Liberiassa. Tämä järjestö on mukana Äitikerhojen toiminnassa. W. Winifred kertoi, kuinka hänen mielestään Liberian tulevaisuus on valoisa, mutta sen hyväksi on tehtävä paljon työtä. Hän kiitti moneen kertaan suomalaisia naisia avusta ja tuesta. Kiittäessään hän korosti erityisesti suomalaisen naisten rohkaisua ja esimerkkiä. Tuki on siis paljon enemmän kuin taloudellista tukea.


Mitä usko on?
Ihailen niitä ihmisiä, jotka yhä uudelleen uskovat Liberian parempaan tulevaisuuteen ja tekevät työtä sen hyväksi. Heidän täytyy nähdä kurjuuden ja epätoivon yli johonkin parempaan. Ehkä katse täytyy tietoisesti kääntää siihen hyvän, mitä on syntynyt, eikä siihen epätoivoon, johon ei vielä ole ehditty saada ratkaisua. Monrovian ja Buchanan välisellä tiellä on iso kuralammikko, joka on lähes täynnä muovijätettä – kurjuuden, likaisuuden ja välinpitämättömyyden perikuva. Samalla kohdalla tien vastakkaisella puolella on puutarha, jossa on myös taimimyyntiä. Pitää siis kääntää katse puutarhaan ja ihailla sitä.

Liberia opetti, että ihmiset itse rakentavat tulevaisuuden ja tekevät unelmat todeksi. Kukaan ei pysty siihen yksin. Siksi tarvitaan monia toimijoita. Ketju suomalaisesta naistenpankkilaisesta Liberian äitikerhon äitiin on pitkä, mutta välttämätön. Apu menee perille ja se, että tuetaan paikallisia kumppanuusjärjestöjä, on osa projektia.
Yhden määritelmän mukaan ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Minusta tuntuu, että näin Liberiassa paljon uskoa. Jotta pystyy tekemään työtä vaikeissa olosuhteissa, on oltava uskoa. On nähtävä kauas. On nähtävä se, mikä vielä ei näy.

Oikeastaan olisin halunnut vielä jäädä katsomaan, miten liberialaiset työntekijät Rufus, Emmanuelle, Beatrice ja Winifred tekivät työtään. Miten heidän työpäivänsä sujui, mistä he saivat voimansa ja uskonsa. Miten he asuivat ja elivät, mistä he unelmoivat omassa elämässään.
 
Ensimmäisenä vierailupäivänä Jussi vei meidät Monrovian Dukor-hotellille. Tuosta hotellista piti 1970-luvulla tulla Afrikan ensimmäinen luksushotelli. Ruostunut ”The future starts now”, Tulevaisuus alkaa nyt– kyltti oli edelleen hotellin edessä. Hanke näytti suurenmoiselta – mutta keskeneräiseltä ja raunioituneelta. Epätoivon ruumiillistuma. Saimme kuitenkin kiivetä tuon meren rannalla olevan hotelin kahdeksanteen kerrokseen ja ihailla merimaisemaa terassilta. Näkymä on huikaiseva sekä meren että kaupungin suuntaan. Lännessä näkyi kuitenkin valtava meren rannassa oleva peltikattoisen hökkeleiden slummikylä, jossa asuu yli 70 000 ihmistä.  



Minäkin haluan uskoa Liberian parempaan tulevaisuuteen. Tulen uudelleen käymään hotellille sitten kun se on valmis – kuulin, että se olisi kunnostettavissa – ja kun katson auringonlaskun suuntaan, näen slummin sijasta kauniin puiston. Siihen mennessä maa on lähes omavarainen elintarvikkeiden suhteen, on opittu viljelemään ja kasvattamaan kanoja sekä muita kotieläimiä. Ekologinen turismi tuo vaurautta liberialaisille ja korruptio on saatu kitkettyä. Maa panostaa koulutukseen eikä ole riippuvainen ulkomaisesta avusta. Toivo muuttuu todeksi tekojen kautta.
Teksti: Päivi Aikasalo
Kuvat: Päivi Aikasalo ja Taija Pihlajaniemi

 

 

 

sunnuntai 20. joulukuuta 2015


Kauneimmat joululaulut kerää rahaa rauhantyölle

Oli seurakunnan viimeinen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuus. Mukana Nurmen rukoushuoneella olivat laulamassa isot ja pienet. Kauneimmat Joululaulut –tilaisuuksissa kerätään aina kolehti Suomen Lähetysseuralle. Tänä vuonna on kerätty rauhantyölle.

Olin pitämässä lyhyttä ”kolehtipuhetta”. Kerroin, että suurin osa maailman köyhyydestä, kurjuudesta ja kärsimyksistä johtuu sodista, sisällissodista ja aseellisista konflikteista. Niissä tuhoutuvat nopeasti kaikki turvallisen elämän edellytykset. Kerroin rauhantyöstä, jossa konfliktien uhrit ja syylliset pyritään saattamaan yhteen. Lainasin Kolumbialaista Rosaa: ”Anteeksiantaminen tekee kipeää, mutta se on välttämätöntä, ilman rauhaa ei voi elää.”
Eerikan kysymys


Kesken puheen 9-vuotia Eerika kysyi, miksi ihmiset sitten aloittavat sodat, vaikka tiedetään, että kaikki joutuvat kärsimään. Lapsen kysymys varmasti pysäytti kaikki aikuiset.
Yhtä yksinkertaista vastausta ei ole. Sanoin, että monet sodat syttyvät, koska ihmiset kadehtivat toisiaan, haluavat jotain sellaista mitä toisella on ja itsellä ei ole. Jos tuota hyvää ei muutan voi saada, ihmiset voivat yrittää ottaa sen väkivalloin. Lisäksi sanoin, että meissä jokaisessa piilee mahdollisuus sekä hyvään että pahaan ja jokaiselle ihmiselle kuuluu ihmisarvo kaikesta huolimatta. Mitä enemmän ihmistä rakastetaan, sitä enemmän hänessä voimistuu tuo hyvä, eikä pahalle jää tilaa. Meistä jokainen voi asettua hyvän puolelle ja siten olla vahvistamassa hyvää.
Ovatko toiset hyviä ja toiset pahoja?

Jäin ajattelemaan. Tämä vuosi on tuonutt vaikeat konfliktit myös lasten tietoon. Miksi jostain tulee lapsisotilas ja kylmäverinen murhaaja? Miksi joku liittyy tunteetonta vihaa kylvävään ISIS-joukkoon?
Epäoikeudenmukaisuus ruokkii vihaa. Siksi pyrkimys oikeudenmukaisuuteen on rauhantyötä. Toivottomuus ja näköalattomuus altistavat kaunalle ja katkeruudelle. Se, jolta puuttuu kokonaan hyvän elämän edellytykset ja toivo paremmasta, on helppo värvättävä. Rauhaa rakennetaan suojelemalla ihmisoikeuksia, huolehtimalla heikoimmista ja kouluttamalla lapsia ja nuoria.

Meissä jokaisessa, myös minussa itsessäni, on mahdollisuus sekä hyvään että pahaan. Vankilaan päätyneestä rikollisesta minut erottaa vain se, että olen elämäni aikana saanut rakkautta, opetusta ja kasvatusta. Myös mahdollisuuden käydä koulua ja opiskella. Elämäni vaiheissa joku on rukoillut puolestani. Toisenlaisissa olosuhteissa minustakin olisi kasvanut toisenlainen.
Rakkaus muuttaa maailmaa

Vain rakkaus muuttaa maailmaa. Maailmaa muuttava rakkaus voi toteutua monin tavoin. Juuri nyt maailma on muuttumassa yhä pienemmäksi ja yhteisemmäksi ja siksi vastuumme ulottuu kotimaatamme kauemmas. Kekseliäs rakkaus etsii ja löytää tavan auttaa myös kaukaisia lähimmäisiä.

 
Juuri nyt luen kirjaa ”Meissä on voimaa- Liberialaisesta kansalaisaktivistista Nobel-voittajaksi”, jonka kirjoittaja on yksi vuoden 2011 Nobelin voittajista, Leymah Gbowee. Kirjassa Leymah kuvaa oman elämänsä vaiheita, Liberian sisällissotaa, omaa väkivaltaista avioliittoaan ja monia kärsimyksiään. Kuitenkin hänestä kasvoi rauhanaktivisti ja lapsisotilaiden terapeutti. Yhä uudelleen ihmettelen sitä, kuinka on mahdollista selvitä vaikeista ja traumaattisista kokemuksista yhä vahvempana. Suurin ihme on se, että uhrit toipuvat. Liberiassa naiset toipuivat kun he kertoivat kokemistaan vääryyksistä toisilleen, yhä uudelleen. Pelkkä unohdus ei tuo anteeksiantoa, on kohdattava koettu vääryys, annettava anteeksi ja katsottava eteenpäin.

Rauhantyö on siis mahdollista. Uusi alku on aina mahdollinen. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, myös rikollisille. Rauhantyössä on tärkeää, että uuden alun mahdollisuus annetaan myös heille, jotka ovat päätyneet epäoikeudenmukaisuuden toteuttajiksi. Kauneimmat joululaulut ovat soineet tärkeälle asialle. Ja Eerikan kysymys on olennainen. Se askarruttaa vielä.
Teksti ja kuvat: Päivi Aikasalo

torstai 19. marraskuuta 2015


 

Majakkamessussa 15.11.2015 klo 16


Sunnuntai-iltapäivänä päätin lähteä Kuljuun Majakkamessuun. Oven vieressä olevat kynttilälyhdyt kutsuivat sisään.

 Messu aloitettiin ystävällisellä tervetulotoivotuksella. Laulujen sanat heijastettiin kankaalle. Alkulaulujen jälkeen nuorimmat lapset siirtyivät pyhäkouluun, jossa käytiin läpi raamatunkertomus, leikittiin ja piirrettiin. Kouluikäisille alkoi raamattuklubi. Hienoa, että molemmille ryhmille on aina löytynyt  vetäjä.

Yksi seurakuntalainen luki Raamatun kohdan ja jakoi ajatuksen, jonka oli saanut siitä. Hän oli myös kokenut ihmeellistä apua rukouksiinsa. 
 
Sitten oli saarnan vuoro, jonka aihe oli valvominen - Jeesuksen toinen tuleminen. Valvominen on meille kaikille tärkeää, Kristus on kuollut minun ja sinun syntiesi tähden.

Tuli rukousaika, jolloin laulettiin lauluja, joista pidin. Osa oli vahän uudempia osa vanhempia. Rukousalttarille oli mahdollisuus käydä kirjoittamassa rukousaiheita. Oli myös  mahdollisuus mennä rukouspalvelijan luo hiljaiseen huoneeseen. Papin ja juontajan johdolla   rukoiltiin jätettyjen rukousaiheiden puolesta.

Vähitellen edettiin ehtoollisaikaan, jossa oli mukava nähdä vanhempien ja lasten kulkevan pitkänä jonona kohti alttaria. Messu päätyttyä siirryttiin iltakahville tai teelle. Osa jäi järjestelemään salia, koska seuraavana päivänä sali on sitten kouluruokalana. Arkisin alttari on suojaseinän takana.

 
Siis messusalina toimi Kuljun koulun ruokasali, jonka yksi seinä on avattava. Kalusteina toimivat koulun ruokasalin tuolit ja osa pöydät. Tämä oli yksinkertaista, mutta toimivaa.
 
Päiväkerhotila alttareineen oli sopiva tila pyhäkoululle. Mustikanvarpukimput takkahuoneen pöydillä piristivät ensin sinne kokoontuneita ”raamislaisia”, ja illan päätteeksi kahvittelijoita. Hiljaisen huoneen kynttilät loivat levollisen tunnelman sinne poikenneille. Näistä yksityiskohdista ja kukkakoristeista saa kiittää toimeliasta suntiota.

Majakkamessu sopii kaikenikäisille, on sitten perheellinen tai ei, Lasten äänet ja liikehdintä           tuovat oman tunnelmansa. Me olemme Kristuksen seurakunta ja perhe. On hyvä, että eri ikäisille lapsille on omat ryhmänsä, mutta koko perhe pääsee yhdessä ehtoolliselle.

Papin lisäksi messussa toimi monta maallikkoa eri tehtävissä. Tällä kertaa musiikkiryhmän vetäjänä toimi yksi seurakuntamme kanttoreista. Musiikki oli tällä kertaa mukavan hillittyä  - ei liian kovaäänistä.

Messussa miellyttivät musiikki, puhutteleva seurakuntalaisen sana, papin selkeä sanoma siitä, että Kristus kutsuu meitä jokaista alttarille parannukseen, koska Kristus on kuollut syntiemme tähden. Evääksi sain: ”valvo ja rukoile”.
 
Jarmo Ihatsu
Kuvat: Sonja Meskanen (8.11.2015).

 

torstai 12. marraskuuta 2015


 

 

Köyhyydellä on naisen kasvot


Maailman köyhistä suurin osa on naisia, maailman nälkäisistä kolme neljäsosaa on naisia ja lapsia. Naiset tekevät maailman kaikesta työstä kaksi kolmasosaa, naiset ansaitsevat kaikista tuloista vain 10 %. Vain 1% kaikesta omaisuudesta on naisten omistuksessa. Kehitysmaissa naiset ja tytöt ovat yhteiskunnallisen kehityksen hyödyntämätön voimavara ja siksi naisten toimeentulomahdollisuuksien parantaminen on tärkeimpiä keinoja köyhyyden poistamiseksi

Kun naisten toimeentuloon panostetaan, siitä hyötyy koko perhe. Kaikkialla maailmassa naisilla on yhteinen unelma. Tuo unelma on, että lapset voisivat hyvin ja että lapset pääsisivät kouluun. Kun naisiin investoidaan, siitä hyötyy koko yhteisö.

Miksi naiset?

Oli Naisten Pankin syyspäivillä seuraamassa paneelikeskustelua Miksi naiset? Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto kehitysmaiden naisten tukemiseksi. Naisten Pankki tukee erityisesti naisten pienyrittäjyyttä kyläpankkien ja pienlainojen sekä koulutuksen avulla.

Paneelissa kysyttiin, miksi juuri naisia kannattaa kouluttaa. Somalian presidentiksi pyrkivä terveystieteiden maisteri Fadumo Dayib sanoi: ”Katsokaa minua, opin kirjoittamaan ja lukemaan 14-vuotiaana.” Hän itse on esimerkki siitä, mitä koulutus saa aikaan.

Fadimu kertoi myös, että Somalian parlamentissa naisia on vain 14 %. Näilläkään naisilla ei ole tarpeeksi koulutusta eikä kykyä taistella. ”Tämä on järkyttävää, sillä juuri heidän pitäisi taistella naisten oikeuksien puolesta. Todellisuudessa Afrikka toimii naisten voimin. Siksi naisten kuuluu olla vahvasti esillä poliittisessa päätöksenteossa”, korosti Fadimu.

 
Feminismiä?

Turkkilaistaustainen kansanedustaja Ozan Yanar kertoi olevansa feministi. Hän kertoi tulleensa Suomeen 14-vuotiaana ja hän olleensa ylpeä siitä, että hän tuli maahan, jossa sekä pääministeri että presidentti olivat naisia. Hän korosti keskustelussa sitä, että naisten aseman parantuminen vapauttaa myös miehiä epäreilusta kategorisoinnista. ”Jos mies nähdään vain vahvana leivän tienaajana, se on epäreilua ja alistavaa miehille. Sukupuolten tasa-arvo on myös miesten etu, totesi Ozan.

Pastori Marjaana Toiviainen kiteytti tämän näkökulman eräässä facebook-kannanotossaan: ”Feminismi on kaikkien yhteinen tehtävä. Jotta mies saa olla kaunis, itkeä, jäädä lasten kanssa kotiin, olla herkkä, pitää puutarhatöistä, saada tasa-arvoisen huoltajuuden, harrastaa balettia, mennä terapiaan ennen itsemurhaa, meikata halutessaan. Siksi feminismiä tarvitaan. Ja siihen tarvitaan niin naiset kuin miehetkin mukaan.”

Tasa-arvon toteutuminen on sekä naisten että miesten etu. Sen toteutuminen on myös sitä, että sen oikeuksia tuetaan, joilla oikeuksia ei ole. Siksi naiset.

Auttajan epätoivo

Maailma on yhä pienempi, maantieteellisesti kaukana oleva hätä on meidänkin hätämme. Jokaisen, joka haluaa auttaa, on pakko kysyä itseltään, mitä hyödyttää auttaa, koska maailmassa on tuhansia ja miljoonia köyhiä. Kukaan ei voi muuttaa koko maailmaa. Mutta moni meistä voi muuttaa yhden ihmisen koko maailman, koko elämän, koko todellisuuden. Jos minun elämälläni on väliä, on yhden ihmisen elämällä väliä. Jos yhden ihmisen auttamisella ei ole väliä, ei ole väliä minunkaan elämälläni.

Kehitysmaiden nainen saa ammatin ja toimeentulon itselleen ja perheelleen muutamalla kymmenellä  eurolla. Siksi minun vapaaehtoistyöni on Naisten Pankissa.
 
 
Päivi Aikasalo

torstai 5. marraskuuta 2015





Hyppy

Näin syksyllä vietämme aina kirkoissamme Mikkelinpäivää. Se on omistettu erityisesti lapsille ja enkeleille. Saarnan tekstinä oli Matteus 18:1-6,10. Siinä Jeesus asetti lapsen aikuisten uskon esikuvaksi sanoessaan: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”

Meillä seurakunnan päiväkerhossa on eräs ihastuttava Fanni-tyttönen, joka aurinkoisella hymyllään tuo aamuisin päivänpaisteen tullessaan kerhoon. Kerhoon tuojana ja hakijana on isä.
Pois lähtiessä Fanni pyytää isäänsä asettumaan seisomaan alas todella korkeiden ulkorappujen juureen. Itse hän kiipeää ylimmäiselle rappuselle, ja sieltä hän heittäytyy isänsä käsivarsille, jotka ovat valmiiksi ojennettuina ottamaan lasta vastaan. 
Hyppy näyttää hurjalta ja pelottaa meitä aikuisia vierestä katsojia. Mutta isällä on vahvat ja luotettavat kädet, ja hän pitää huolen, ettei lapsi satuta itseään.

Tämä tilanne kuvaa mielestäni juuri sitä, mitä Jeesus tahtoi meille aikuisille kertoa. Lapsen luottamus isäänsä on täydellistä.  Uskaltaisimmeko me kokeilla samanlaista heittäytymistä Hänen varaansa?
Myöskin apostoli Paavali muistuttaa meitä tästä samasta asiasta filippiläiskirjeessään 4:6,7: "Älkää kantako huolta mistään, vaan rukoilkaa sen sijaan kaikkea Jumalalta. Kertokaa Hänelle hätänne älkääkä unohtako kiittää häntä hänen vastauksestaan. Jos teette näin, saatte kokea Jumalan rauhaa , joka on ihmeellisempää kuin mikään, mitä ihmisjärki voi käsittää. Hänen rauhansa pitää teidän ajatuksenne ja sydämenne sellaisina kuin Kristus tahtoo niiden olevan."

Hyvää isänpäivää kaikille isille!
Ritva Mäki
lastenohjaaja 

maanantai 19. lokakuuta 2015

Pappisseminaarissa: Tapahtukoon Sinun tahtosi


 
Luin TV-arvostelua. Se kertoi, että kahdeksanosainen ranskalaissarja pysäyttää tunnelmallisilla kuvillaan, kirkkomusiikillaan ja kotoisalla yhteisöllisyydellään. Pariisissa kuvattu sarja kertoo nuorukaisista, jotka ovat päättäneet seurata kutsumustaan.

Katolinen pappisseminaari

Katsoin ensimmäisen osan ja jäin koukkuun. Katolinen pappisseminaari. Miten sellaisessa eletään nykymaailmassa? Katolisen pappisseminaariin tulija luopuu paljosta, niin nämäkin nuoret miehet. Puhuttiin kutsumuksesta, joka näkyisi energiana ja vatsanpohjassa tuntuvana intona. Olisiko sellaista kutsumusta? Toisaalta seminaariin pyrkivä entinen rikollinen kritisoi: ”Kelpuutatte vain sen, mikä on yleisesti hyväksyttyä. Ette ota riskejä. Ette lähde etsimään kadonnutta lammasta. Jätätte meidät susille.”

Opiskelin vuoden Irlannin Maynoothissa katolista teologiaa yliopistossa. Katolinen pappisseminaari oli osa yliopistoa, ja monista opiskelutovereistani oli tulossa pappeja. Seminaarin käytävät henkivät jotain menneestä maailmasta. Minä olin moneen kertaan toisenlainen ja varmaan myös vääränlainen. Nainen – ja papiksi muka? Naimisissa – oikeastiko? Luterilainen – mitä se oikein on? Kuitenkin opiskelimme yhdessä ja monista heistä tuli ystäviäni.


Kutsumus

Näin pienen osan siitä, mitä oli kutsumuksen pohtiminen. Ihmettelin, miksi Jumala näytti vaativan ihmisiltä niin erilaisia asioita. Yosef oli Israelista ja kuului maroniittikirkkoon. Hän meni naimisiin kesken seminaarin, mutta hänestä tuli pappi. Heidän sääntönsä olivat toisenlaiset.

Cathal jätti seminaarin, hänkin meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Nyt hän tekee kirkon työtä sairaaloissa. Jerry paimentaa lampaita vuorilla, hänestäkään ei tullut pappia. Aloysius oli Keniasta ja nyt pappina Dublinissa. William jätti seminaarin, mutta hän on teologian jatko-opiskelijana. Katolisen papin kutsumus on vaativa.

Ajattelen, että Jumala pyytää jokaiselta vain yhä asiaa: seuraa minua. Tuo seuraaminen vaatii erilaisia asioita eri ihmisiltä. Ja kuitenkin Jumala antaa kaiken mitä hän vaatii.

Kirkollista juonittelua

Sarjan ensimmäiseen jaksoon näytti kuuluvan kutsumuksen pohtimisen lisäksi myös kirkollista juonittelua. Seminaarin johtaja ei taivu kardinaalin edessä, mutta hän pyytää esirukousta kiistakumppaniltaan: ”Rukoilkaa minun ylpeyteni vuoksi. Minäkin rukoilen kunnianhimonne tähden.”  Kardinaalin vastaus oli: ”Rukoilen puolestanne. Rukoilen, että Herra lyö teitä ankarasti.” Huh.

Aion katsoa koko sarjan. Näyttää kiinnostavalta.

Tapahtukoon Sinun tahtosi Ylen Teema-kanavalla maanantaista keskiviikkoon klo 19. Nähtävänä myös Yle Areenassa, ks. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/09/tapahtukoon-sinun-tahtosi


Teksti ja kuvat: Päivi Aikasalo. Kuvat Irlannin Maynoothin yliopistosta.  

keskiviikko 7. lokakuuta 2015


 

Pyhän Birgitan rukous

Herra osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan.
Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa.
Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.


Tähän Pyhän Birgitan (1303 – 1373)  rukoukseen kiteytyy kristityn elämän olennaisin kysymys. Olenko oikeassa paikassa, teenkö oikeita asioita, olenko siellä, missä Jumala minua tahtoo käyttää? Usein elämän valinnoissa kaikki vaihtoehdot näyttävät vaarallisilta tai pelottavilta.
Olin kesällä pyhiinvaelluksella Norjassa Pyhän Olavin reitillä kävelemässä Oslosta Trondheimiin. Matkan loppupuolella reitti ylitti Dovre-tunturialueen, ja tuolla tunturissa yhtenä majapaikkanani oli Fokstugu, retriittikeskus, joka majoitti myös pyhiinvaeltajia. Fogstugussa oli oma kappeli, jossa vietettiin joka päivä aamurukoushetki, laudes, ja iltarukous, completorio.

Oli aurinkoinen tyyni aamu, olin pakannut rinkkani ja tarkoituksenani oli jatkaa matkaa aamurukouksen jälkeen. Hyvästelin paikan emännän, Christianen. Hän kuitenkin kysyi minulta jotain. – Etkö haluaisi olla täällä vielä yhtä päivää. Usein lepo tekee pyhiinvaeltajille hyvää.
Olin jo vauhdilla menossa eteenpäin ja kohti Trondheimia. Pidin kyllä paikasta kovasti, mutta mieleni paloi jo muualle. Ajattelin, että tulisin tänne vaikka ensi vuonna uudelleen.

Ehkä Christiane kuitenkin näki minusta jotain sellaista, mitä itse en tiennyt. Hän pyysi minua hetken miettimään.
– Istu vaikka viideksi minuutiksi tuohon penkille ja kuuntele, mitä Jumala sinulle puhuu.



Istuin aurinkoiselle penkille. Minulla ei ollut aikataulua. Voisin hyvin jäädäkin. Mutta oikeastaan halusin jatkaa.

Mieleeni tuli Pyhän Birgitan rukous: Herra osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Minulla oli tämä rukous myös avaimenperänä rinkkaani kiinnitettynä. Lepääminen alkoi tuntua yhä mukavammalta. Aurinko paistoi silmiini ja kaukana näkyivät lumihuippuiset vuoret. Penkillä oli hyvä olla. Päätin jäädä.
Tuossa penkillä istuessani oivalsin jotain siitä, mitä on Birgitan rukouksen loppuosa: ... ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Jumalan tahto on juuri se, mikä on minun oman sisimpäni syvimmän kaipauksen kohde.

Jos olen löytänyt oman pohjimmaisen ja sydämestäni nousevan kaipauksen, se on juuri Jumalan tahto. Toisinaan olen vain pinnallisesti ohjattavissa, luulen tietäväni mitä tahdon, ohjaudun toisten toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kiireessäni en pysähdy kuuntelemaan vaan menen vauhdilla eteenpäin.




Tuosta ylimääräisestä lepopäivästä tuli yksi vaellukseni parhaista päivistä. Kävelin vuoristossa ilman rinkkaa, lepäsin varvikossa, tuuli suhisi korvissani ja aurinko lämmitti. Myös kaunis kappeli tarjosi paikan vain levätä.
En ollut elämäni suuren päätöksen edessä. Mutta ajattelen, että samalla tavalla omaa sisintään kuunnellen voisi tehdä myös ne oikeasti suuret ja pelottavat valinnat. Herra osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan…

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kun ihminen vähä vähältä löytää oman syvimmän kutsumuksensa ja tehtävänsä, kaipauksensa kohteen, silloin Jumalan kuva ihmisessä kirkastuu.

Päivi Aikasalo