Kirkko-oppaan kuulumiset 5 - Tiekirkkokesän päätös

Hei!

Taas on yksi luku kirjoitettu kirkko-oppaiden historiankirjaan, kun Lempäälän Pyhän Birgitan Kirkon avoimet ovet sulkeutuvat arkipäiviksi odottamaan taas seuraavan esittelykauden alkua. Kesä 2016 on ollut molemmille sen aikana toimineille oppaille hyvin antoisa, ja ainakin omasta puolestani toivon päätyväni tähän nimenomaiseen toimenkuvaan vielä tulevinakin vuosina. Kuulumisia eri viikoilta olette saaneet lukea sivultamme pätkittäin, mutta miltä koko kesä kokonaisuudessaan oikeasti näytti?

 Tilastollisesti kesä on ollut tavanomaisen vilkas. Kävijöiden päiväkeskiarvo nopealla vilkaisulla lienee n.14 henkeä, joskin hajonta on ollut suurta. Alin kävijämäärä yhden päivän aikana on ollut kaksi, ylin lähes neljäkymmentä. Kävijämäärän jakautuminen kuukausittain on ollut tasaista. Opastettavien ryhmien määrä on hieman notkahtanut edellisvuosiin verrattuna. Säiden merkitys kävijämäärään ei ole ainakaan suoraan pääteltävissä. Sadepäivänä saattaa olla aivan yhtä paljon tai vähän ruuhkaa kuin aurinkoisenakin.

       Arki kirkossa on kesän konfirmaatio- ja vihkiharjoitusten, konserttien, sekä muiden tilaisuuksien myötä vilkasta. Allekirjoittanutkin sai aimo annoksen kulttuuria ensimmäisten viikkojen aikana laulun ja pianonsoiton kaikuessa kirkon holveissa. Innostuinpa itsekin hiljaisen hetken laskeutuessa hiomaan taitojani flyygelin parissa - köyhin tuloksin. Kirkon ympäristössä puuhailee jatkuvasti puutarhurin apuna olevat kesätyöläiset ja eri-ikäiset Pokemoninmetsästäjät. Itse touhusin pääasiassa esitteistä ja muista papereista täyden pöytäni ääressä tai harjan varressa. Kirkon lattiapinta-alan määrä pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta silloin kun sitä alkaa pestä. Ilolla odotin oven avautumista, ja niin käydessä moppi lensi salamana nurkkaan. Muutaman kerran sen sai hakea kyllä samoin tein takaisinkin, kun oven avasikin touhukas suntio.
       Omasta puolestani haluan vielä kiittää ennen kaikkea Lempäälän seurakuntaa tästä mahdollisuudesta. Nyt en tarkoita vain seurakuntaa organisaationa, vaan myös kaikkia teitä jotka olette yhdessä sitä muodostamassa. Te olette olleet antamassa minulle elämäni parasta työkesää. Erityismaininnan ansaitsee vielä Erja Moilanen, joka on viimeisen jalkapuolena vietetyn puolitoistaviikkoiseni ajan toiminut korvaamattomana apuna käytännöntöissä.

"Kun Herra ohjaa askeleita,
ihminen kulkee oikeaa tietä.
Jos hän horjahtaakin, ei hän suistu maahan, sillä Herra pitää häntä kädestä." (Ps. 37:23-24)

Näiden sanojen rohkaisemana luottaen ja toivoen huomiseen.

Kirkko-opas Antton

Kirkko-oppaan kuulumiset 4

Hei!

Lempäälän Pyhän Birgitan kirkko jatkaa yhä vain matkaansa kohti yhdeksi kesän unelmatyöpaikoista, tällä kertaa työsuhde-etujen muodossa. Allekirjoittaneen kyky siirtyä paikasta A paikkaan B on nimittäin vaikeutunut huomattavasti viimeisimmän kohelluksen seurauksena, josta tuloksena on murtuma pohjeluussa sekä siitä johtuva kipsi jalassa. Huoli kuitenkin pois, löytyyhän kirkosta pyörätuoli. Oppaan rooli, joka oli kokemassa melko kovan takaiskun liikkumiskyvyttömyyden myötä, saikin siis jatkua iloisesti rullaillen.

 

     Viikon vakiosuosikki, ihmiset, on pysynyt jo pitkään samana. Ihmiset ovat säilyneet aivan yhtä ihanina kuin ennen edellistä postaustani, ja olen saanut siitä jopa kirjallisen todisteen: Kauniin ilman myötä päätin tehdä poikkeuksen ja pitää puolen tunnin taukoni istuskellen Myllyrannan auringossa. Tauolta palatessani istahdin pöytäni ääreen ja nostin pöydälle levitetyn oppikirjani sivuun. Alta paljastui terveiset jotka saivat pakostakin hymyilemään (ks. kuva). Pöydälläni jaossani olevasta korttipinosta oli otettu kirjanmerkki, johon oli kirjoitettu sanat "siunausta päivääsi". Vieressä komeili viiden euron seteli. Kyse ei suinkaan ollut sympatiasta pyörätuolipotilasta kohtaan, sillä tässä vaiheessa viikkoa en ollut vielä ehtinyt itseäni satuttaa.  En tiedä, keneltä kortti on, mutta ainakin hän on todella taitava laittamaan hyvän kiertämään ja tietää miten pienellä saa aikaan suurta. Oikea lähimmäisenrakkauden ammattilainen. Loppupäivän vierailijat saivat osansa ilostani ja kiitollisuudestani, ehkä sain hymyn jopa tartutettua johonkuhun. Saatanpa laittaa samaisen setelin itsekin kiertoon hyvän puolesta.
       Haluankin nyt haastaa itseni lisäksi myös sinut tekemään oikean WWJD (What Would Jesus Do?)-teon ja laittamaan hyvän kiertoon jollakin näennäisesti pienelläkin eleellä. Miten se onnistuu? Jeesus ja tämä video antavat oivan esimerkin.

Kirkko-opas Antton

Kirkko-oppaan kuulumiset 3

Hei!

Kirkko-opas Lotta on madaltanut ääntään ja kasvanut pituutta. Läpi on käyty myös nimenvaihtoprosessi, ja kirkko-opas totteleekin tätä nykyä nimeä Antton. Uusi opas katsoo kirkon arkea uusin silmin ja luo omanlaistaan jatkoa tähän kuulopuheiden mukaan kovin perinteiseenkin toimenkuvaan edeltäjiensä ohjeistuksia ja oivalluksia noudattaen. Uuden kirkko-oppaan tunnistaa em. tuntomerkkien lisäksi alati käyvästä suusta. Puheen seasta on erotettavissa usein ainakin sanat jalkapallo, kesä ja seurakunta.
       Perinteikäs kirkko-oppaan työ on kokenut vuosikymmenten vaihtuessa selkeästi pieniä muutoksia. Viimeisimpänä lisänä toimenkuvaan on opastus lähimmille Pokestopeille Pokemon-kännykkäpelin vallattua pelimarkkinat. Pieniä Pokemon-taskuhirviöiden metsästäjiä näkyy kulkevan kirkon ohi jatkuvana virtana eksyen toisinaan kirkkoon sisällekin. Eikä vain vahingossa. On hienoa nähdä, miten paljon kirkko kiinnostaa ihmisiä edelleen sekä instituutiona että rakennuksena. Kaikille pokemoninmetsästäjille haluan lähettää erään jakamisen arvoisen viestin:

 

 
     Pari viikkoa työssä viihtyneenä on nostettava esiin yksi asia, joka nostaa tämän työn tähänastisen työurani palkintokorokkeelle - ihmiset. Kaikki kävijät vauvasta vaariin jotka tulevat katsomaan seurakuntaelämämme keskusta pitävät sisällään monia tarinoita. Yksittäisen esittelyn perusrakenne sisältää itse esittelyn lisäksi hyvin usein ihan vain kuulumisten vaihtoa. Kai tämäkin työ on siis tietynlaista evankeliointia. Esittely toimii erinomaisena tekosyynä lähimmäisen kohtaamiselle. Juttutuokiot saattavat välillä venyä yli tunnin mittaisiksi piittaamatta tapahtuiko vuorovaikutus in english, på svenska vai ihan vain kotoisalla suomen kielellä. Kielistä puheen ollen, harva saa kuulla kirkkorakennusta kehuttavan kauniiksi yhtä monella kielellä kuin mitä minä olen viime viikkojen aikana saanut kuulla.

¨Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi'¨ (Joos. 1:9)

Kirkko-opas Antton

Kirkko-oppaan kulumiset 2

Viimeinen viikko

Moikka! Kirkossa on ollut hieman kiireitä, enkä ole valitettavasti juurikaan ehtinyt kirjoittelemaan tänne. Nyt kuitenkin hieman päivitystä. Kuukausi on kulunut nopeasti ja vietän jo toiseksi viimeistä työpäivääni. Haikeaa. Työ on antanut hirveästi: ajattelemisen aihetta ja mahdollisuuden rauhoittumiselle, mahdollisuuden tavata upeita ihmisiä ja kuulla heidän tarinoitansa, eväitä elämään ja ennen kaikkea mukavia työhetkiä! Viimeisimpinä päivinä on hyvä kääntää katse taakse ja muistella menneitä työviikkoja.
             Ensimmäinen työviikko oli lähinnä tutustumista työhön. Opiskelin kirkon historiaa ja opettelin muita työtehtäviäni. Asiakkaita tuli kohtalaisen paljon (paria hyvin hiljaista päivää lukuun ottamatta) ja heidän kanssaan sain harjoitella opastustilanteita, jotka menivät onneksi heti alussakin hyvin. Positiivinen palaute asiakkailta rohkaisi ja piristi päivää!
            Toisella viikolla olin jo oppinut paljon ja pystyin keskittymään helpommin itse työntekoon. Aloitin sosiaalisen median päivittämisen ja sain lisää tekemistä hiljaisimmille päiville. Viikko oli täynnä erilaisia harjoituksia (kahdet konfirmaatioharjoitukset, vihkiharjoituksia ja yhdet kuoroharjoitukset), jotka piristivät työpäiviäni ja toivat kirkkoon eloa. Kirkkoon tutustujien osalta alkuviikko oli kohtalaisen vilkas, mutta loppuviikko selkeästi hiljaisempi.
              Kolmas viikko oli juhannuksen vuoksi lyhykäinen. Vierailijoita tuli hieman keskimääräistä vähemmän, lukuun ottamatta keskiviikkoa, jolloin oli kiireistä. Tiistaina oli himminkodon oma ehtoollinen, joka toi paljon säpinää kyseisele päivälle.
              Viimeinen viikko puolestaan on ollut kuin kooste kolmesta edellisestä. On ollut hiljaisia päiviä, jolloin olen voinut keskittyä siivoamiseen ja muihin oheistöihin. Välillä taas on ollut hyvinkin kiireisiä päiviä, jolloin olen saanut puolestaan keskittyä opastuksiin. Keskipäivän hartaushetkessä on käynyt aika vähän porukkaa, mutta onneksi kuitenkin hieman! Myös ulkomaalaisia turisteja on käynyt kirkossa. Kuukauden aikana vierailijoita on tullut Englannista, Yhdysvalloista, Venäjältä ja Saksasta. Ulkomaalaiset turistit ovat tuoneet aivan omanlaista säpinää ja vaihtelua päiviini, ja heidän paljous on ollut hyvinkin positiivinen yllätys!
               Kaiken kaikkiaan työ on ollut hyvinkin monipuolista ja kiinnostavaa. Odotukseni on täyttynyt täysin ja lisäksi olen yllättynyt positiivisesti useaankin kertaan. Parasta on tietenkin ollut ihmisten tapaaminen ja opastaminen! Kävijät ovat hyvin mukavia ja heidän kertomansa tarinat ovat kiinnostavia ja opettavaisia. Työn ohella olen oppinut paljon uutta! Suosittelen kesätyötä kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta ja kirkoista ja jotka nauttivat ihmisten kanssa työskentelystä. Kesäkuun opas kiittää ja kumartaa!
Terveisin Lotta, kirkko-opas

Kirkko-oppaan kuulumiset

To 16.6.2016
Moikka! Olen ollut kohta kaksi viikkoa kirkon oppaana, ja haluaisin jakaa teille tähänastisia kokemuksiani. Työ on ehdottomasti ollut positiivinen yllätys. Minulle oltiin kerrottu, että työ on hiljaista ja yksinäistä, ja että kirkkoon tutustujia ei juuri käy. Pian työt aloitettuani huomasin kuitenkin, että tämä ei ole totta. Kirkossa käy ihan oikeasti porukkaa. 5-15 tutustujaa päivässä pitää oppaan jopa kiireisenä, varsinkin kun työkuvaan kuuluu myös kirkon siivoamista ja sosiaalisen median päivittämistä. Tylsäksi tai yksinäiseksi en ole vielä yhtäkään päivää kokenut, päinvastoin - välillä tuntuu, että aika loppuu kesken!
             Työ on ollut muussakin mielessä positiivinen yllätys. Täällä on nimittäin ollut paljon mukavampaa kuin aluksi ajattelin. Ennen ensimmäistä työpäivääni hermoilin opastamista hirveästi. Heti ensimmäistä pariskuntaa opastaessani ymmärsin kuitenkin työn todellisen luonteen. Opastushetket ovat rentoja! Opastus on ennemminkin keskustelua, kuin hermostuttavaa monologia. Ihmiset usein kyselevät ja kommentoivat paljon, ja saattavat jutustella kaikista mieluiten vain niitä näitä. Ihmiset ovat aina mukavia ja tulevat kirkkoon hyvillä mielin. Ihanista asiakkaista ja mukavista opastushetkistä tulee itsellekin aina hyvä mieli!
              En ole katunut hetkeäkään, että tulin juuri kirkon-oppaaksi kesätöihin. Siisti sisätyö on aina mieluinen, mutta kirkon rauhallinen ja arvokas työympäristö on jotain, mitä ei ole missään muualla. Työpäivät kuluvat hujauksessa, ja ovat oikeasti hyvin erilaisia toisiinsa nähden. Työ on niin monipuolista, että kahta samanlaista päivää ei ole. Opastukset ovat aina päivän kohokohtia ja kiireisimmät päivät ovat parhaita. Toki hiljaisempiakin päiviä tulee aina välillä. Silloin voi siivota ja tehdä muita työkuvaan liittyviä töitä. Tylsää ei varmasti tule!
Lotta, kirkko-opas

Tytön tie Polvijärveltä Sanomataloon

 

 

Reetta Meriläinen kuvaa kirjassaan ”Tytön tie” oman elämänsä matkaa Polvijärveltä Helsingin Sanomien päätoimittajaksi. Reetta syntyi vuonna 1950 Pohjois-Karjalassa. Tytön tie on oikeastaan kertomus koko Suomen muuttumisesta.

- Se on suomalainen luokkaretki, kertomus johon moni suomalainen voi samaistua. Kirja on tarina meistä, ei vain minusta, kuvaa Reetta.

Tytön lapsuus

- Lapsuus jättää suuren jäljen elämään. Lapsuus muovaa ihmistä, ei niinkään ulkonaiset puitteet, vaan kodin ilmapiiri, se, rakastetaanko siellä ja ovatko lapset tärkeitä.

Valokuva Reetan perheestä talon portailla henkii pyhäaamun rauhaa.

- Lapsuus oli turvallista, rahaa ei liiaksi ollut, mutta opeteltiin iloitsemaan siitä, mitä oli.

Reetta kertoi myös seurakunnan Tähtitytöistä, jotka kokoontuivat seurakuntatalolla.

- Siellä haisi vanhurskaalle, haju oli sama kuin kirkossa.

1950-luvun Polvijärvellä kirkon kynnys oli matala. Jos kynnys olisi ollut korkea, vanhemmat olisivat varmasti nostaneet sen yli. Kirkkoon mentiin sunnuntaina, se kuului asiaan.

Reetasta tuli penkkiurheilija kun Kalevi Hämäläinen voitti olympiakultaa 50 kilometrin hiihdossa ja Veikko Hakulinen tuli toiseksi.

- Sinä iltana isä sanoi melkein kyynel silmässä, että eiköhän keitetä mitalikahvit. Ei koskaan muulloin juotu illalla kahvia, aina vain teetä.

Siitä alkoi Reetan tie urheilutoimitukseen.

Koulutytön lauantaipäinä toistui sama kaava. Kun tultiin koulusta, äiti sanoi, että nyt piirakoita tekemään, kaikki yhdessä. Ehkä äiti oli ehtinyt jo keittää puuron tai tehdä piirakan kuoritaikinan. Samalla innolla valmistuivat pullat ja bostonkakku sekä vielä uunin jälkilämmössä lihapaisti.

Elämän opetukset

Reetta kuvasi monia seminaareja ja koulutuspäiviä joihin hän oli osallistunut.

- Oli monenlaista opastajaa, miten elämänsä elää. Joissain koulutuksissa kerrottiin, että pitäisi löytää lapsi sisältään. Siis sisäinen lapsi. Pitäisi ymmärtää sisäistä lastaan. Elää lapsuus uudelleen, hyväksyä se pieni lapsi, tyttö ja poika itsessään. Tai sitten piti löytää sankari sisältään, voittaja minussa. ”Usko itseesi niin kaikki onnistuu. Sinussa elää voittaja ja sankari.”

Mutta Reetta kertoi, että silloin hänelle valkeni elämän todellisuus kun hän löysi ruumiin sisältään.

- Minulle on ollut oivallus löytää ruumis itsestäni! Kuolema on läsnä jo syntymähetkellä. Oman kuolevaisuuden tiedostaminen on pakottanut kysymään, millaisen jäljen haluan jättää toisten ihmisten elämään, millainen muisto minusta jää. Tai se on pakottanut kysymään, millaisen jäljen jätän ympäristöön. Ihmisen aika on rajallinen.

Naisten Pankki

Reetta toimii aktiivisesti Naisten Pankissa. Hän on Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja. Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto kehitysmaiden naisten tukemiseksi. Naisten Pankki tukee erityisesti naisten koulutusta ja pienyrittäjyyttä.

- Naisten Pankki on minulle rakas. Se tuo toivoa kehitysmaiden naisille. Samalla tavalla kuin koulutus on rakentanut suomalaisen hyvinvoinnin kivijalkaa, myös kehittyvissä maissa naisten koulutus on ensiarvoisen tärkeää.

Oikeastaan kirja osoittaa juuri sen, kuinka ihminen voi saavuttaa melkein mitä tahansa jos hän saa koulutusta. Reetta kertoo, että ratkaisevaa ei ole se minkä verran ihminen saa valtaa tai asemaa. Tärkeintä on sittenkin se, ruokkiiko pahaa vai hyvää itsessään, mille antaa elämässään vallan.

- Mikään ei synny pelkistä hyvistä aikeista tai pilvenhattaroista. Tarvitaan tekoja. Toivo muuttuu todeksi tekojen kautta. Työtä tekemällä löytyy myös yhteys toisiin ihmisiin.

Kuuntelijana

Reetta kertoi kirjastaan ”Tytön tie” Hämeenlinnan Naisten Pankin 5-vuotisjuhlassa. Kuuntelin Reetan kertomusta mielenkiinnolla. Kirjan olin lukenut jo aiemmin. Kirja on helppo lukea, siitä löytää paljon tuttua myös vanhempi tai nuorempi lukija. Reetta osaa kertoa, hän valloittaa kuulijansa. Minua jäi puhuttelemaan erityisesti tämä vertaus – ei sisäisestä lapsesta eikä sisäisestä sankarista, vaan –  sisäisestä ruumiista. Oman kuolevaisuuden tiedostaminen on olennaista. Millaisen jäljen minä jätän, aikaa voi olla paljon tai vähän? Juuri nyt on minun aikani jättää joku jälki.

Kuva ja teksti: Päivi Aikasalo

Ylikulutus, ilmastonmuutos ja pakolaisaalto

Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelin. Ekumeenisen neuvoston kevätkokous pidettiin Helsingissä Annankadun Vapaakirkossa. Kevätkokous käsitteli toimintakertomusta ja tilinpäätöstä niin kuin kevätkokouksen kuuluu.

Tämän lisäksi pääsihteeri Heikki Huttunen toi Kevätkokoukseen terveisiä Euroopan kirkkojen konferenssista. Heikki Huttunen kysyi, olemmeko yllättyneitä terroristi-iskuista? Kuvittelimmeko, että voimme rakentaa muurin, jonka ulkopuolella olisivat sodat ja hätä, sisäpuolella hyvinvointi ja vauraus? Emme onnistuneet, oliko se yllätys?

Rajoja on rakennettu myös Euroopan sisälle, on liberaalimpi länsi ja konservatiivisempi Itä- Ja Keski-Eurooppa. On pohjoinen, joka on turvallinen ja etelä, jossa on puutetta. Kuitenkin maailman hätä on yhteinen. Ekumenia on globaali liike, koko kristinusko on globaali liike. Heikki Huttusen mukaan rajoja pitää ylittää, Euroopan kirkkojen on syytä tehdä yhteistyötä Lähi-Idän ja Afrikan kirkkojen kanssa. Tarvitaan yhteistä visiointia.

- Minä jään ihmettelemään, miten pakolaisaalto todella yllätti meidät kaikki. Eikö kukaan miestä osannut lukea merkkejä?

- Jään myös miettimään, millaiseen muutokseen tämä kansojen vaellus meidät kristityt pakottaa. Paitsi jakamaan omastamme, myös katsomaan, mikä on kaikkien kristittyjen yhteinen näky. Kuinka kummalliselta näyttävätkään meidän opilliset keskinäiset kiistamme ja kyvyttömyytemme ratkaista niitä. Mikä murtaisi rajat ja muurit meidän ehtoollisen vietossamme? Murtuihan Berliinin muurikin?

Kevätkokouksen yhteydessä järjestettiin seminaari ”Ilmasto, ihmiset, ympäristö”

 

Parhaan saarnan tuossa seminaarissa piti Ville Niinistö, entinen ympäristöministeri. Hän kertoi, että hänelle pyhiä paikkoja ovat kirkot ja luonto. Luonnossa voi ihminen tuntea oman pienuutensa ja oman paikkansa maailmassa.

Erityisesti Ville Niinistön viesti oli, että pahiten maapalloa uhkaa ilmastonmuutos ja ylikulutus. Maailman konflikteistakin osa johtuu ilmaston muutoksesta. Muuttuva ilmasto aiheuttaa nälänhätää ja konflikteja vähenevistä resursseista. Ilmastonmuutos on pakolaisongelmien taustalla ja se on lisäämässä köyhien valtioiden haurautta.

- Elokuun puolivälissä maapallolla olemme kuluttaneet loppuun uusiutuvat luonnonvarat. Loppuvuosi on ylikulutusta.

- Juuri tänään, sunnuntaina 17.4. me suomalaiset olemme kuluttaneet oman osuutemme maapallon luonnonvaroista, meille kaikki loppuvuoden kulutus on ylikulutusta. Huh.

Ville Niinistön viesti oli, että meidän pitäisi oppia arvostamaan myös sitä hyvää, mille ei voi antaa hintaa. Tällainen arvo on esimerkiksi puhdas luonto.

- Hyvinvointia voi saavuttaa myös ekosysteemin kunnioittamisen kautta, ympäristön kunnioitus tuo työtä ja kiertotalous on osa ongelman ratkaisua. Esimerkiksi puhtaaseen veteen liittyvä teollisuus on suomalainen vientivaltti. Voimme viedä vedenpuhdistustekniikkaa. Tarvitaan sekä poliittisia päätöksiä, mutta myös ihmisten omaa halua tehdä asioita toisin. Näin Ville Niinistö.

Ei ole ihme, että seminaarin teemoina olivat pakolaiskysymykset ja ympäristö. Miten tämän kaiken edessä olo on kuitenkin niin voimaton? Mutta toivottomuudelle ei saa antaa valtaa. Asiat voidaan muuttaa, meidän ihmisten teoilla ja valinnoilla. Rukoile ja tee työtä, on oikea vastaus tähänkin.

Katolista kirkkoa edustanut Veli Gabriel Salmela muistutti, että Äiti Teresan mukaan köyhyydellä on yksi ja ainut syy: " Ne, joilla on, eivät anna niille, joilla ei ole."

Kuvat ja teksti: Päivi Aikasalo

Kuulemmeko toistemme tarinoita?

Ahmed ja Moataz

Ahmed Sulaiman on 25-vuotias irakilainen lääkäri. Hän tuli Suomeen viime vuoden elokuussa. Ahmed oli opiskellut Ukrainassa. Irakissa ISIS halusi värvätä valmistuneen lääkärin joukkoihinsa. Perhettä uhkailtiin, kotona ei voinut elää ja Ahmed päätyi Suomeen viime vuoden elokuussa. Hän tuli sitä tavallisinta reittiä Turkin ja Kreikan kautta.

Ahmed on tavannut Suomessa sekä avuliaita että vihamielisiä ihmisiä. Häntä on autettu erityisesti Lauttasaaren kirkossa. Toisenlaisiakin kokemuksia on.

- Kerran kävelin kadulla ja puhuin puhelimeen arabiaa. Vastaan tullut nainen sylkäisi kasvoilleni.

Moataz Jalal työskenteli Irakissa hotellin pr-päällikkönä. Sekasortoisessa tilanteessa häneltä vaadittiin asiakkaiden henkilötietoja, joita hän ei kuitenkaan voinut luovuttaa. Moataz sai tappouhkauksia ja hän pelkäsi henkensä edestä.

- Irakissa toimii monia puolisotilaallisia joukkoja eikä oikein kehenkään voi luottaa, paitsi perheeseensä ja joihinkin ystäviin, kertoo Moataz.

- Raskainta oli kuitenkin jättää vanhemmat. Oli vaikea kertoa heille, että olen lähdössä ja jouduin pyytämään anteeksi lähtöäni.

Moataz tuli Suomeen Turkin, Serbian, Unkarin, Itävallan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta. Matka oli uuvuttava ja myös pelottava. Erityisesti Serbiassa korruptoituneita viranomaisia oli pakko lahjoa. Nyt Muatataz haluaa oppia suomen kielen, löytää töitä ja maksaa veroja Suomeen.

– Emme vie suomalaisten naisia emmekä syö verorahojanne, nauroi Moataz.

Moataz on käynyt vierailuilla kouluissa kertomassa turvapaikanhakijoiden elämästä ja nämä kohtaamiset ovat olleet hyvin antoisia.

Piispa Irja Askolan mietteitä

Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä paneelikeskustelussa oli Ahmedin ja Muatazin lisäksi  keskustelemassa piispa Irja Askola.

- Suomi ei ole enää entisensä, totesi Irja Askola. Turvapaikan hakijoiden tulo on tehnyt kirkolle hyvää, melkein voisi sanoa, että kirkko on saanut ketteryyskohtauksen. Tähän ei ole tarvittu niinkään kirkkoneuvostojen pohdintaa eikä piispojen paimenkirjeitä, vaan tavalliset ihmiset ovat alkaneet toimia ja se on hyvä. Irja Askolan mukaan myös käsitys kirkon jäsenyydestä on muuttunut. Kirkko tarvitsee jäseniään entistä enemmän.

Piispa Irja Askola on pannut myös merkille lisääntyneen vihapostin määrän. Kielteisen palautteen määrä on yllättänyt hänet, ja myös se, että tavallinen vihapostin lähettäjä on kirkon jäsen.

- Meidän on alettava kuunnella toistemme tarinoita. Apua tarvitsevia ihmisiä ei saa laittaa vastakkain. Ehkä suomalaisessa kulttuurissa on tapahtunut liikaa muutoksia viime vuosina, olemme vieraantuneet toisistamme, kerronnan ja jakamisen voima on menetetty. Olemme rakentaneet vaikenemisen muuria oman häpeämme ympärille. Se on kasvualustaa vihalle. Viha kumpuaa siitä kokemuksista, että ihminen itse ei ole tullut kuulluksi ja nähdyksi.

Paneelissa Irja Askola puuttui myös hallituksen päätöksiin leikata kehitysapuvaroja sekä kotouttamiseen.

- Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaus on lyhytnäköistä politiikkaa. Meillä suomalaisilla on myös vastuu maailmanrauhasta, sillä köyhyys lisää jännitteitä ja konfliktien todennäköisyyttä. Vastuu on humanitaarinen vastuu, mutta se on myös kristityn vastuu. Nämä leikkaukset eivät ole hyväksi Suomen maineellekaan.

- Oman yhteiskuntarauhan näkökulmasta perheellä on tärkeä merkitys kotouttamisessa. Siksi sitä ei pidä vaikeuttaa, vaan helpottaa. Tässä kohdassa kirkon ääni voisi olla kirkkaampi. Monet turvapaikan hakijat tulevat kulttuurista, jossa perheen merkitys on suurempi kuin meillä ja siinä meillä suomalaisilla on jotain opittavaa heiltä.

Tulevaisuuden Suomi

Kun piispa Irja Askolalta kysyttiin, millainen Suomi on vuonna 2030, Irja Askola kuvaili tulevaisuuden Suomea seuraavasti.

- Työn tekeminen on jakautunut tasa-arvoisesti ja eri tavalla kuin nyt. Elämme yksinkertaisemmin, luonnollisemmin ja ekologisemmin. Se tuo paljon hyvä tullessaan, tulemme yllättymään iloisesti. Lisäksi meillä on suhteellisuudentajua ja kuulemme toistemme selviytymistarinoita.

Piispa Irja Askola halusi muistuttaa myös siitä, kuinka vaikeista jaksoista Suomessa on selvitty.

- Vuoden 1918 tapahtumat sekä talvi- ja jatkosota ja vielä lamakaudet ovat olleet suuria haasteita ja niistäkin on selvitty.

Kuva ja teksti: Päivi Aikasalo

Pyhiinvaellusverkoston tapaaminen

 

Tampereen Aleksanterin kirkossa oli pyhiinvaellusverkoston tapaaminen. Paikalla oli pyhiinvaelluksista kiinnostuneita ihmisiä. Innostava tapahtuma! Tampereesta on tulossa pyhiinvaelluskaupunki. Ei siis tarvitse lähteä pyhiinvaellukselle mihinkään kauas. Voi vaeltaa ihan lähellä. Tampereen kaupunkipyhiinvaellusverkosto rakentuu vähitellen, lähikirkolta toiselle. Kiinnostavia kohteita on, reitistö julkaistaan huhtikuussa 2017.

Tuossa tapahtumassa jaettiin tietoa myös muista paikallisista pyhiinvaelluksista ja kirkkovaelluksista sekä suosituista ulkomaisista reiteistä. Ilmiö on selkeästi ajassa. Meillä suomalaisilla on kyllä mahdollisuuksia: Pyhän Henrikin vaellus, Sastamalan kirkkovaellus Kokemäen joen reittiä seuraten, Jaakontie vaellukset ja Itä-Suomen Pyhät Polut ovat jo olemassa. Ja tietysti Lempäälässä Pyhän Birgitan kirkkovaellus elokuun viimeisenä lauantaina.

Pyynikin kirkkopuistossa Aleksanterin kirkon ympäristössä toteutettiin myös pieni kaupunkipyhiinvaellus. Kuljimme puistossa, pysähdyimme joidenkin kynttilöillä merkittyjen hautakivien kohdalle. Vaellus päättyi kirkkoon. Pyhiinvaellustunnelmaan en itse ihan tällä lyhyellä vaelluksella päässyt, mutta jokin erityinen tunnesuhde tuohon puistoon muodostui. Olen varma sitä, että puiston ohi kulkiessani muistan tämän hiljaisen vaelluksen ja pysähtymisen puiden äärelle talvisäässä. Kirkossa hiljentyminen ja kynttilöiden sytyttäminen siellä on aina tärkeää.

Tapahtumassa myös kysyttiin, mitä annettavaa luterilaisuudella on pyhiinvaelluksille. Me luterilaiset emme halua ansaita mitään omilla teoillamme ja siksi pyhiinvaellusperinne jäi uskonpuhdistuksen jalkoihin. Katolilaiset kuitenkin yhä vaeltavat kohti paikkoja, joissa säilytetään joitain pyhäinjäännöksiä. Pyhiinvaellukselle erotettu aika on pyhää aikaa ja jokainen askel voi olla rukousta. Usein matkan tekeminen on päämäärän saavuttamista tärkeämpää. Ortodoksit ovat vaeltaneet pyhiin paikkoihin, luostareihin kohtaamaan pyhiä ihmisiä ja oppimaan heiltä. Pyhiinvaellus onkin modernille ihmiselle sopiva tapa etsiä ja harjoittaa uskoa.

Ehkä luterilaisuudella on jotain olennaista annettavaa pyhiinvaellusperinteelle juuri nyt. Se valkeni minulle Tampereella. Se on uusi teknologia. Pyhiinvaelluksen mobiilisovellus, joka näyttää reitin, ohjaa hiljentymään, näyttää mietiskelymateriaalin ja opastaa vaeltajaa. Kun aina ei voi merkitä reittiä maastoon, opastaa jokaisen oma älypuhelin modernia vaeltajaa. Hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen vastaa Tampereen pyhiinvaellushankkeen kehittämisestä.

Kun nyt lähdetään pyhiinvaellukselle älykännykkä mukana, voitaisiin samalla ratkaista pyhiinvaellusreittien majoitusongelma. Tämän esitti yksi osallistujista. Pidemmillä pyhiinvaelluksellahan olennaista on majoituksen löytäminen ja kaupallisten majoitusyrittäjien sitouttaminen ei aina ole helppoa – eikä heille kannattavaa. Mutta pyhiinvaellusten yksityismajoitus voitaisiin hyvin hoitaa airbnb.com sivuston kautta. Tuonne sivustolle jokainen voi ilmoittaa oman kotinsa majoitushalukkuudesta.

Löytyisikö siis pyhiinvaellusreittien varrelta innokkaita kotimajoittajia? Näin Birgitan polkukin voisi olla koko kesän avoin pyhiinvaelluspolku. Reitin varrella olisi tarjoilla koteja, joihin pyhiinvaeltajat olisivat tervetulleita majoittumaan. Aina ei itse tarvitse lähteä maailmalle. Joskus maailma voisi tulla omaan kotiin.

Teksti: Päivi Aikasalo

Hallitsematon maailma

Sain osallistua seminaaripäivään, jossa puhuttiin pakolaisista ja turvapaikanhakijoista. Kouluttajana Ylöjärvellä oli Timo Frilander, Suomen Lähetysseuran katastrofityön koordinaattori.

Päivä pysäytti, kosketti ja jätti hämmentävän tunnelman. Ongelmat tuntuvat olevan liian suuria hallittaviksi. Tilanne näyttää todella vaikealta siellä, mistä pakolaiset lähtevät: sotaa, puutetta, nälkää, piiritystä, teloituksia, ihmisoikeusrikkomuksia…. Matka pakolaisena näyttää aivan mahdottomalta: kiristystä, ihmiskauppaa, raiskauksia, pelkoa hukkumisesta Välimereen... Ei voi olla helppoa niilläkään, jotka tänne saapuvat: sopeutuminen vastaanottokeskuksen arkeen ja Suomen pakkasiin vaatii sisua. Kotouttamisessakin tulee olemaan paljon haasteita.

Nämä eivät tietenkään ole mitään uutisia. Tätä on kuultu koko syksyn. Mutta tietojen äärelle pysähtyminen tuntuu vaativan voimia.

Määrä järkyttää

Vuonna 2014 pakolaisia ja turvapaikanhakijoita oli koko maailmassa noin 60 miljoonaa, heistä alle 18-vuotiaita on 51%. Luku sisältää myös maiden sisäiset pakolaiset. Ja luku on arvio. Todellisia määriä kukaan ei tiedä.

Syyrian ja Irakin lähialueilla pakolaismäärät ovat jo aivan huipussa. Turkissa on noin 2 miljoonaa pakolaista, Libanonissa miljoona, mikä on noin 25 % väestöstä. Syyriassa maan sisäisiä pakolaisia on 7,6 miljoonaa ja Irakissa 3,5 miljoonaa. Ei ole ihme, että Eurooppaan on tungosta. Se ehkä on ihme, että näin suurta pakolaismäärää kukaan ei osannut ennakoida. Miljoonan siirtolaisen raja rikottiin Euroopassa 21.12.15. Arvion mukaan vuonna 2017 pakolaisia on 3 miljoonaa enemmän. Mitä heidän kanssaan tehdään?

Kaikkien sota kaikkia vastaan

Irakin ja Syyrian konflikti on hyvin monimuotoinen ja molemmat maat ovat kaaoksen vallassa. Se näyttää melkein kaikkien sodalta kaikkia vastaan. Arabikevät, al-Assad ja Al-Qaida ja Isis – kaikki tämä näyttää sekavalta ja niin järjettömältä. Konflikti on pitkittynyt, taustalla on vuosikymmenten itsevaltaista hallintoa ja hallinnon organisoimaa sortoa.  On kyse vallasta, vaikutusvallasta ja öljystä. Islaminusko on sekä Syyrian että Irakin pääuskonto. Shiialaisuus ja sunnilaisuus, islamin pääsuuntaukset, ovat riidoissa keskenään.

ISIS ja media

Uskontoa käytetään myös tässä konfliktissa poliittisen toiminnan oikeuttamiseen, niin kuin aina on tehty. Isis on saanut paljon huomiota mediassa ja siihen se on myös pyrkinyt. Englanninkieliset julkaisut ja rekrytointi suunnataan nuorille ja myös naisille. Päiden katkominen on suunniteltua ja sen tavoitteena on vastustajan lannistaminen ja kauhun levittäminen. On ihmisiä, joihin näyttävä väkivalta vetoaa. Sen tuottaa voiman ja merkityksellisyyden tunnetta ja antaa tarkoitusta ja mieltä elämälle. Pakko kysyä, että voiko tallaiseenkin kulttuuriin kasvaa – jos ei ole muuta nähnyt. Lähi-Idässä kaikki tarvitsevat Isisiä jonkun päämäärän saavuttamiseen.  Siksi sen ei toivota kokonaan katoavan.

Miksi täällä on nuoria miehiä?

Nuoret miehet pakenevat pakkovärväystä aseellisiin joukkoihin. Me voimme kysyä, eivätkö he puolusta omaa isänmaataan, mutta todellisuudessa heillä ei ole mitään mitä puolustaa. Nuoret miehet halutaan taistelijoiksi ja jos he kieltäytyvät, heitä kohdellaan kuin vihollisia.

Lähi-idän kulttuurit ovat hyvin perhekeskeisiä ja niitä voi sanoa myös suhdesuuntautuneiksi kulttuureiksi. Näissä kulttuureissa ihminen ilman yhteyttä menettää olemassaolonsa. Siksi puhelin voi olla kaikkein tärkein tavara. Yhden ihmisen harteille voidaan asettaa koko perheen tulevaisuus. Ja ehkä hän on juuri se, jonka koko suku on lähettänyt turvaan ja pakoon.

Yksin tulleet lapset

Helsingin rautatieasemalla huomattiin syksyllä, että siellä pyörii syyrialaisia lapsia ilman vanhempia. Miten on mahdollista, että lapset ovat tulleet yksin? Se on kuitenkin tosiasia. Näillä lapsilla on vain toisensa. Pelastakaa Lapset on onneksi ryhtynyt toimenpiteisiin.

Kotoutus edessä

Vuoden 2015 kuluessa Suomeen tuli noin 32 000 turvapaikanhakijaa. Osa heistä saa myönteisen päätöksen, he saavat jäädä. Kauhistuttaa niiden puolesta, jotka eivät saa jäädä. On todettu, että kielteisen päätöksen jälkeen ihmiset vain ”katoavat”. Mihin he menevät?

Kuinka autetaan niitä, jotka jäävät Suomeen, miten heidät kotoutetaan? Haasteita on kunnilla, seurakunnilla ja kolmannen sektorin toimijoilla. Miten lainsäädäntö voi olla sellainen, että turvapaikanhakija ei voi tehdä työtä?

Jokainen uuteen maahan kotoutuva tarvitsee tukea. Näitä ihmisiä autetaan parhaiten siten, että perusasiat ovat kunnossa. Perusasioihin kuuluu peruspalveluista huolehtiminen ja turvallisuus sekä yhteisön ja perheen tuen tarjoaminen. Työtä ja kielitaitoa tarvitaan. Perhettä ei kaikilla turvapaikanhakijoilla ole. Mistä löytyy se yhteisö, johon he voisivat kuulua?

Kotoutuksessa voisi etsiä yhdistäviä tekijöitä. Mikä meitä ihmisiä yhdistää? Sää, musiikki, urheilu, luonto…

Mitä voin tehdä?

Voin päivitellä konfliktin laajuutta ja ongelmien suuruutta, mutta se ei auta mitään. Konfliktialueiden oloille en voi mitään. Tosiasia on, että turvapaikanhakijat ovat täällä. He ovat lähimmäisiämme. En voi kääntää selkääni. Sinisilmäinen ei tarvitse olla, turvapaikanhakijoiden joukossa on myös rikollisia. Voisinko tarjota turvallisen yhteisön yhdelle perheelle? Kotoutuksessa keskustellaan siitä, voisivatko yksittäiset ihmiset tai järjestöt ottaa vastuuta tiettyjen perheiden kotouttamisesta.

Ehkä juuri minua tarvitaan johonkin?

Teksti: Päivi Aikasalo