Tytön tie Polvijärveltä Sanomataloon

 

 

Reetta Meriläinen kuvaa kirjassaan ”Tytön tie” oman elämänsä matkaa Polvijärveltä Helsingin Sanomien päätoimittajaksi. Reetta syntyi vuonna 1950 Pohjois-Karjalassa. Tytön tie on oikeastaan kertomus koko Suomen muuttumisesta.

- Se on suomalainen luokkaretki, kertomus johon moni suomalainen voi samaistua. Kirja on tarina meistä, ei vain minusta, kuvaa Reetta.

Tytön lapsuus

- Lapsuus jättää suuren jäljen elämään. Lapsuus muovaa ihmistä, ei niinkään ulkonaiset puitteet, vaan kodin ilmapiiri, se, rakastetaanko siellä ja ovatko lapset tärkeitä.

Valokuva Reetan perheestä talon portailla henkii pyhäaamun rauhaa.

- Lapsuus oli turvallista, rahaa ei liiaksi ollut, mutta opeteltiin iloitsemaan siitä, mitä oli.

Reetta kertoi myös seurakunnan Tähtitytöistä, jotka kokoontuivat seurakuntatalolla.

- Siellä haisi vanhurskaalle, haju oli sama kuin kirkossa.

1950-luvun Polvijärvellä kirkon kynnys oli matala. Jos kynnys olisi ollut korkea, vanhemmat olisivat varmasti nostaneet sen yli. Kirkkoon mentiin sunnuntaina, se kuului asiaan.

Reetasta tuli penkkiurheilija kun Kalevi Hämäläinen voitti olympiakultaa 50 kilometrin hiihdossa ja Veikko Hakulinen tuli toiseksi.

- Sinä iltana isä sanoi melkein kyynel silmässä, että eiköhän keitetä mitalikahvit. Ei koskaan muulloin juotu illalla kahvia, aina vain teetä.

Siitä alkoi Reetan tie urheilutoimitukseen.

Koulutytön lauantaipäinä toistui sama kaava. Kun tultiin koulusta, äiti sanoi, että nyt piirakoita tekemään, kaikki yhdessä. Ehkä äiti oli ehtinyt jo keittää puuron tai tehdä piirakan kuoritaikinan. Samalla innolla valmistuivat pullat ja bostonkakku sekä vielä uunin jälkilämmössä lihapaisti.

Elämän opetukset

Reetta kuvasi monia seminaareja ja koulutuspäiviä joihin hän oli osallistunut.

- Oli monenlaista opastajaa, miten elämänsä elää. Joissain koulutuksissa kerrottiin, että pitäisi löytää lapsi sisältään. Siis sisäinen lapsi. Pitäisi ymmärtää sisäistä lastaan. Elää lapsuus uudelleen, hyväksyä se pieni lapsi, tyttö ja poika itsessään. Tai sitten piti löytää sankari sisältään, voittaja minussa. ”Usko itseesi niin kaikki onnistuu. Sinussa elää voittaja ja sankari.”

Mutta Reetta kertoi, että silloin hänelle valkeni elämän todellisuus kun hän löysi ruumiin sisältään.

- Minulle on ollut oivallus löytää ruumis itsestäni! Kuolema on läsnä jo syntymähetkellä. Oman kuolevaisuuden tiedostaminen on pakottanut kysymään, millaisen jäljen haluan jättää toisten ihmisten elämään, millainen muisto minusta jää. Tai se on pakottanut kysymään, millaisen jäljen jätän ympäristöön. Ihmisen aika on rajallinen.

Naisten Pankki

Reetta toimii aktiivisesti Naisten Pankissa. Hän on Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja. Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto kehitysmaiden naisten tukemiseksi. Naisten Pankki tukee erityisesti naisten koulutusta ja pienyrittäjyyttä.

- Naisten Pankki on minulle rakas. Se tuo toivoa kehitysmaiden naisille. Samalla tavalla kuin koulutus on rakentanut suomalaisen hyvinvoinnin kivijalkaa, myös kehittyvissä maissa naisten koulutus on ensiarvoisen tärkeää.

Oikeastaan kirja osoittaa juuri sen, kuinka ihminen voi saavuttaa melkein mitä tahansa jos hän saa koulutusta. Reetta kertoo, että ratkaisevaa ei ole se minkä verran ihminen saa valtaa tai asemaa. Tärkeintä on sittenkin se, ruokkiiko pahaa vai hyvää itsessään, mille antaa elämässään vallan.

- Mikään ei synny pelkistä hyvistä aikeista tai pilvenhattaroista. Tarvitaan tekoja. Toivo muuttuu todeksi tekojen kautta. Työtä tekemällä löytyy myös yhteys toisiin ihmisiin.

Kuuntelijana

Reetta kertoi kirjastaan ”Tytön tie” Hämeenlinnan Naisten Pankin 5-vuotisjuhlassa. Kuuntelin Reetan kertomusta mielenkiinnolla. Kirjan olin lukenut jo aiemmin. Kirja on helppo lukea, siitä löytää paljon tuttua myös vanhempi tai nuorempi lukija. Reetta osaa kertoa, hän valloittaa kuulijansa. Minua jäi puhuttelemaan erityisesti tämä vertaus – ei sisäisestä lapsesta eikä sisäisestä sankarista, vaan –  sisäisestä ruumiista. Oman kuolevaisuuden tiedostaminen on olennaista. Millaisen jäljen minä jätän, aikaa voi olla paljon tai vähän? Juuri nyt on minun aikani jättää joku jälki.

Kuva ja teksti: Päivi Aikasalo

Ylikulutus, ilmastonmuutos ja pakolaisaalto

Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelin. Ekumeenisen neuvoston kevätkokous pidettiin Helsingissä Annankadun Vapaakirkossa. Kevätkokous käsitteli toimintakertomusta ja tilinpäätöstä niin kuin kevätkokouksen kuuluu.

Tämän lisäksi pääsihteeri Heikki Huttunen toi Kevätkokoukseen terveisiä Euroopan kirkkojen konferenssista. Heikki Huttunen kysyi, olemmeko yllättyneitä terroristi-iskuista? Kuvittelimmeko, että voimme rakentaa muurin, jonka ulkopuolella olisivat sodat ja hätä, sisäpuolella hyvinvointi ja vauraus? Emme onnistuneet, oliko se yllätys?

Rajoja on rakennettu myös Euroopan sisälle, on liberaalimpi länsi ja konservatiivisempi Itä- Ja Keski-Eurooppa. On pohjoinen, joka on turvallinen ja etelä, jossa on puutetta. Kuitenkin maailman hätä on yhteinen. Ekumenia on globaali liike, koko kristinusko on globaali liike. Heikki Huttusen mukaan rajoja pitää ylittää, Euroopan kirkkojen on syytä tehdä yhteistyötä Lähi-Idän ja Afrikan kirkkojen kanssa. Tarvitaan yhteistä visiointia.

- Minä jään ihmettelemään, miten pakolaisaalto todella yllätti meidät kaikki. Eikö kukaan miestä osannut lukea merkkejä?

- Jään myös miettimään, millaiseen muutokseen tämä kansojen vaellus meidät kristityt pakottaa. Paitsi jakamaan omastamme, myös katsomaan, mikä on kaikkien kristittyjen yhteinen näky. Kuinka kummalliselta näyttävätkään meidän opilliset keskinäiset kiistamme ja kyvyttömyytemme ratkaista niitä. Mikä murtaisi rajat ja muurit meidän ehtoollisen vietossamme? Murtuihan Berliinin muurikin?

Kevätkokouksen yhteydessä järjestettiin seminaari ”Ilmasto, ihmiset, ympäristö”

 

Parhaan saarnan tuossa seminaarissa piti Ville Niinistö, entinen ympäristöministeri. Hän kertoi, että hänelle pyhiä paikkoja ovat kirkot ja luonto. Luonnossa voi ihminen tuntea oman pienuutensa ja oman paikkansa maailmassa.

Erityisesti Ville Niinistön viesti oli, että pahiten maapalloa uhkaa ilmastonmuutos ja ylikulutus. Maailman konflikteistakin osa johtuu ilmaston muutoksesta. Muuttuva ilmasto aiheuttaa nälänhätää ja konflikteja vähenevistä resursseista. Ilmastonmuutos on pakolaisongelmien taustalla ja se on lisäämässä köyhien valtioiden haurautta.

- Elokuun puolivälissä maapallolla olemme kuluttaneet loppuun uusiutuvat luonnonvarat. Loppuvuosi on ylikulutusta.

- Juuri tänään, sunnuntaina 17.4. me suomalaiset olemme kuluttaneet oman osuutemme maapallon luonnonvaroista, meille kaikki loppuvuoden kulutus on ylikulutusta. Huh.

Ville Niinistön viesti oli, että meidän pitäisi oppia arvostamaan myös sitä hyvää, mille ei voi antaa hintaa. Tällainen arvo on esimerkiksi puhdas luonto.

- Hyvinvointia voi saavuttaa myös ekosysteemin kunnioittamisen kautta, ympäristön kunnioitus tuo työtä ja kiertotalous on osa ongelman ratkaisua. Esimerkiksi puhtaaseen veteen liittyvä teollisuus on suomalainen vientivaltti. Voimme viedä vedenpuhdistustekniikkaa. Tarvitaan sekä poliittisia päätöksiä, mutta myös ihmisten omaa halua tehdä asioita toisin. Näin Ville Niinistö.

Ei ole ihme, että seminaarin teemoina olivat pakolaiskysymykset ja ympäristö. Miten tämän kaiken edessä olo on kuitenkin niin voimaton? Mutta toivottomuudelle ei saa antaa valtaa. Asiat voidaan muuttaa, meidän ihmisten teoilla ja valinnoilla. Rukoile ja tee työtä, on oikea vastaus tähänkin.

Katolista kirkkoa edustanut Veli Gabriel Salmela muistutti, että Äiti Teresan mukaan köyhyydellä on yksi ja ainut syy: " Ne, joilla on, eivät anna niille, joilla ei ole."

Kuvat ja teksti: Päivi Aikasalo

Kuulemmeko toistemme tarinoita?

Ahmed ja Moataz

Ahmed Sulaiman on 25-vuotias irakilainen lääkäri. Hän tuli Suomeen viime vuoden elokuussa. Ahmed oli opiskellut Ukrainassa. Irakissa ISIS halusi värvätä valmistuneen lääkärin joukkoihinsa. Perhettä uhkailtiin, kotona ei voinut elää ja Ahmed päätyi Suomeen viime vuoden elokuussa. Hän tuli sitä tavallisinta reittiä Turkin ja Kreikan kautta.

Ahmed on tavannut Suomessa sekä avuliaita että vihamielisiä ihmisiä. Häntä on autettu erityisesti Lauttasaaren kirkossa. Toisenlaisiakin kokemuksia on.

- Kerran kävelin kadulla ja puhuin puhelimeen arabiaa. Vastaan tullut nainen sylkäisi kasvoilleni.

Moataz Jalal työskenteli Irakissa hotellin pr-päällikkönä. Sekasortoisessa tilanteessa häneltä vaadittiin asiakkaiden henkilötietoja, joita hän ei kuitenkaan voinut luovuttaa. Moataz sai tappouhkauksia ja hän pelkäsi henkensä edestä.

- Irakissa toimii monia puolisotilaallisia joukkoja eikä oikein kehenkään voi luottaa, paitsi perheeseensä ja joihinkin ystäviin, kertoo Moataz.

- Raskainta oli kuitenkin jättää vanhemmat. Oli vaikea kertoa heille, että olen lähdössä ja jouduin pyytämään anteeksi lähtöäni.

Moataz tuli Suomeen Turkin, Serbian, Unkarin, Itävallan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta. Matka oli uuvuttava ja myös pelottava. Erityisesti Serbiassa korruptoituneita viranomaisia oli pakko lahjoa. Nyt Muatataz haluaa oppia suomen kielen, löytää töitä ja maksaa veroja Suomeen.

– Emme vie suomalaisten naisia emmekä syö verorahojanne, nauroi Moataz.

Moataz on käynyt vierailuilla kouluissa kertomassa turvapaikanhakijoiden elämästä ja nämä kohtaamiset ovat olleet hyvin antoisia.

Piispa Irja Askolan mietteitä

Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä paneelikeskustelussa oli Ahmedin ja Muatazin lisäksi  keskustelemassa piispa Irja Askola.

- Suomi ei ole enää entisensä, totesi Irja Askola. Turvapaikan hakijoiden tulo on tehnyt kirkolle hyvää, melkein voisi sanoa, että kirkko on saanut ketteryyskohtauksen. Tähän ei ole tarvittu niinkään kirkkoneuvostojen pohdintaa eikä piispojen paimenkirjeitä, vaan tavalliset ihmiset ovat alkaneet toimia ja se on hyvä. Irja Askolan mukaan myös käsitys kirkon jäsenyydestä on muuttunut. Kirkko tarvitsee jäseniään entistä enemmän.

Piispa Irja Askola on pannut myös merkille lisääntyneen vihapostin määrän. Kielteisen palautteen määrä on yllättänyt hänet, ja myös se, että tavallinen vihapostin lähettäjä on kirkon jäsen.

- Meidän on alettava kuunnella toistemme tarinoita. Apua tarvitsevia ihmisiä ei saa laittaa vastakkain. Ehkä suomalaisessa kulttuurissa on tapahtunut liikaa muutoksia viime vuosina, olemme vieraantuneet toisistamme, kerronnan ja jakamisen voima on menetetty. Olemme rakentaneet vaikenemisen muuria oman häpeämme ympärille. Se on kasvualustaa vihalle. Viha kumpuaa siitä kokemuksista, että ihminen itse ei ole tullut kuulluksi ja nähdyksi.

Paneelissa Irja Askola puuttui myös hallituksen päätöksiin leikata kehitysapuvaroja sekä kotouttamiseen.

- Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaus on lyhytnäköistä politiikkaa. Meillä suomalaisilla on myös vastuu maailmanrauhasta, sillä köyhyys lisää jännitteitä ja konfliktien todennäköisyyttä. Vastuu on humanitaarinen vastuu, mutta se on myös kristityn vastuu. Nämä leikkaukset eivät ole hyväksi Suomen maineellekaan.

- Oman yhteiskuntarauhan näkökulmasta perheellä on tärkeä merkitys kotouttamisessa. Siksi sitä ei pidä vaikeuttaa, vaan helpottaa. Tässä kohdassa kirkon ääni voisi olla kirkkaampi. Monet turvapaikan hakijat tulevat kulttuurista, jossa perheen merkitys on suurempi kuin meillä ja siinä meillä suomalaisilla on jotain opittavaa heiltä.

Tulevaisuuden Suomi

Kun piispa Irja Askolalta kysyttiin, millainen Suomi on vuonna 2030, Irja Askola kuvaili tulevaisuuden Suomea seuraavasti.

- Työn tekeminen on jakautunut tasa-arvoisesti ja eri tavalla kuin nyt. Elämme yksinkertaisemmin, luonnollisemmin ja ekologisemmin. Se tuo paljon hyvä tullessaan, tulemme yllättymään iloisesti. Lisäksi meillä on suhteellisuudentajua ja kuulemme toistemme selviytymistarinoita.

Piispa Irja Askola halusi muistuttaa myös siitä, kuinka vaikeista jaksoista Suomessa on selvitty.

- Vuoden 1918 tapahtumat sekä talvi- ja jatkosota ja vielä lamakaudet ovat olleet suuria haasteita ja niistäkin on selvitty.

Kuva ja teksti: Päivi Aikasalo